torstai 4. tammikuuta 2018

Hämärän hyssyä

Hämärääkin hämärät terveiset täältä Raaseporista. Olenko hiukan kateellisena katsellut blogeissa ja instassa pyöriviä lumikuvia. Kyllä olen. Olen nimittäin todella väsynyt tähän märkään harmauteen. Kun tähän hätään tänne ei saa tilattua kevättä, kesästä puhumattakaan niin oikea talvi lumineenkin kelpaisi oikein hyvin. Sama "tauti" vaivaa kuitenkin joka vuosi tähän aikaan. Kaipaan aurinkoa ja aurinkoon, lämmintä hiekkaa ja lämpöä, kukkia, nurmikkoa, lintujen laulua ja VALOA. Niitä saa toki vielä hetken odotella. Siihen asti poltetaan puita takassa, pidetään villasukkia ja -paitoja. Poltetaan satoja tuikkuja ja kynttilöitä. Onneksi on joulun jälkeenkin vielä kynttilävarastot täynnä ja päivä päivältä mennään valoa kohti. 



Ursula selvisi hienosti joulusta, samoin kuusi. Mutta kovalla koetuksella oli sekä kuusi että kissa. Palloja on kerätty paljon ja kaikkea ei tarvinnut edes siirtää takaisin säilöön. Ensi vuonna käy siis kuusen koristeleminen nopeammin kuin tänä vuonna. Suureksi voitoksi voisi ehkä kuitenkin laskea sen, että kuusi pysyi pystyssä koko joulun. Joulun pyhät meni kaiken kaikkiaan nopeasti läheisten ja rakkaiden kanssa rennoissa merkeissä. Arki rullaa jo osittain ja sekin tuntuu hyvältä. Juhlakaan ei tuntuisi juhlalta ilman arkea. 
Lupauksia alkaneeseen vuoteen ei tullut annettua niin kuin ei aikaisempinakaan vuosina. Ehkä kuitenkin voisi koittaa olla entistä enemmän läsnä, elää tässä hetkessä. Olla avoin elämälle ja sen tuomille mahdollisuuksille. 


Iloa ja onnea sinulle alkaneeseen vuoteen.
Heidi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails