perjantai 8. joulukuuta 2017

Viikonloppua kohti

muutamin koti- ja kissakuvin. Loppuvuosi on kohti kulkemista, kuljetaan adventista toiseen, viikonlopusta toiseen, joulukalenterin päivästa toiseen, joulukaupasta toiseen ja yhtäkkiä ollaan aatossa ja joulukuusi loistaa kaikissa valoissa ja koristeissa. Suurena kysymysmerkkinä tänä vuonna on kuusen pystyssä pysyminen ja kaunein valojen loiste voi jäädä hyvinkin lyhyt aikaiseksi. Ursula on kuin onkin  osoittautunut varsin aktiiviseksi ja tarmokkaaksi neidiksi.
 Onneksi kotona voi kaikesta kiireestä huolimatta rauhoittua ja joulun aion ottaa vastaan kaikessa rauhassa hoitamalla vain kaikkein pakollisimmat kuviot. Koristellaan koti kukkasin sekä kynttilöin, vedetään pari kertaa syvään henkeä, lasketaan hartioita viisi senttiä alaspäin ja varotaan suoraa vahvaa valoa joka saattaisi paljastaa jossain pölyä. Suosittelen kirkkaampien valojen sytyttämistä vasta tammikuun puolella :)
Joulun aikaan tullaan ottamaan enemmänkin oppia Ursulasta ja nautitaan kunnon kissapäivistä tilaisuuden tullen, hyvää ruokaa unohtamatta. Ja sen jälkeen taas lötkötellään, silitellään tätä ihanaa (lue pikkuisen hullua) neitiä ja kuunnellaan pehmeää kehräystä. Joulun tempo tulee olemaan hyvin pehmeä ja Tony Bennettmäinen. I 

Rentouttavaa viikonlopun alkua sinulle.
Heidi

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia! Juuri samoja ajatuksia täällä mietin joulun suhteen. Kevyesti sellaisia asioita, mitkä tuntuvat kivoilta. Jos huvittaa koristella, koristellaan, mutta vähemmälläkin pärjää. Rentoutuen! Ihana kisuasukki teillä!
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nonna, Kiitos kovasti :) Tämä kisuasukki on kyllä tuonut iloa joka päivään ja taitaa tuoda koristeltuihin joulun päiviin hieman haasteitakin :D Rentoa joulualusaikaa sinullekin ♥

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails